Koska se on tärkeää.

Joinakin päivinä on parempi viedä lapset hoitoon ja tulla takaisin kotiin kuuntelemaan koko päiväksi hiljaisia seiniä. Ja juoda marjajuomaa kynttilän valossa. Jos vaan istuu ja kuuntelee, löytää itsestään yllättäviä vastauksia.

Aronia toimii hyvin marjajuomassa. Ensi syksynä pitää vaan kerätä niitä enemmän pakkaseen.

Ehkä sitten jaksaa illalla paremmin osallistua muumien väritykseen, lautapeleihin ja kaikenmaailman kissaleikkeihin. Ei edes mene niin usein hermot kaikkeen riehumiseen ja kiljumiseen.

Muumikuvia on väritetty jo parisen kymmentä, kaikille tutuille omansa.

Töissä tehdään paljon tärkeitä isojen ihmisten asioita, mutta mikä oikeasti on tärkeää? Tyhmäkin sen tietää, mutta on se vaan niin vaikeaa.

Siinä se on. Homer Simpsonia lainatakseni "the cause of and solution to all of life's problems". Sieltä se ratkaisu jostain löytyy, kun tukkaa vähän nuuhkuttaa tai nappaa unisen palleron kainaloon.

Eräässä tekstissä sanottiin, että ensimmäinen askel onneen on sitoutuminen. Samaa mieltä olen ollut jo pitkään, mutta nyt sopivassa välissä törmäsin tuohon tekstiin. Ja muistin taas, että minä valitsen, että olen onnellinen tässä ja nyt. En halua asua missään muualla, kenenkään muun kanssa. En halua etsiä parempaa työpaikkaa tai haaveilla toisesta ammatista. Haluan elää tätä valitsemaani elämää mahdollisimman onnellisena. Jos aina kurkkisin aidan yli etsien parempaa, en voisi koskaan olla varma, onko tämä onnellisin elämä minulle.
Seuraava askel olisi sitten se, että olisi tarpeeksi luonnetta (lue: munaa) sanoa EI useammin. Tämä yksi päivä oli jo alku ja ikään kuin haastaakseni itseäni varastan vielä puolikkaan päivän seinien kuuntelua varten. Ehkä sitten akut on ladattu niin, että jaksaa taas polkea karusellin käyntiin.

Vähänkö parasta, kun saa tehdä kuperkeikkoja syksyisten lehtien seassa. Ne rapisee kivasti.

Simppu kysyi Iskältä:"Teetkö sie  miulle lumitolan?" Iskä ihmeissään yritti selittää, että ei sitä tarvii tehdä, lumikola on varastossa odottamassa talvea. Simppu lähes paniikinomaisessa innostuksessaan alkoi kysellä "Missä? Missä se on? Mie haluun nähä sen!" Iskä yrittää selittää, että siellähän se on varastossa, ei kai sitä nyt katsomaan mennä. Simppu juoksee ikkunaan kurkkimaan ja huutaa:"Missä se on? Mie haluun nähä sen!" Äiti kuunteli sivusta keskustelua ja tajusi lopulta. Pikku Raukka luuli, että Iskällä on varastossa lumikoira. Pettymys oli suuri, kun totuus paljastui. Lumikoira luvattiin heti kun lunta tulee.

Lunta satoi, mutta lumikoira ei vielä ihan onnistunut.