Uutta energiaa

10 vuotta sitten pyöritettiin liian pienellä porukalla partiolippukuntaa veren maku suussa. Johtajat olivat burnoutin partaalla eikä homma ollut kenestäkään hauskaa. Ei silti osattu lopettakaa. Näistä syistä Äiti vannoi, että ei enää ikinä partiota eikä mielellään muutakaan vapaaehtoistyötä. 

Jostain syystä Äiti kuitenkin vastasi myöntävästi,kun sai kutsun lippukuntansa 50-vuotisjuhliin. Ja voi veljet miten oli hauskat juhlat. Muisteltiin niitä hauskoja sattumuksi, ja myös niitä kurjia hetkiä. Nyt lippukunta on kaksinkertaistanut kokonsa ja toiminta on innokasta ja aktiivista. Ja vapaaehtoista! Onneksi emme silloin luovuttaneet ja kääräisseet pakettiin koko lippukuntaa ja työntäneet siitä roskalaatikkoon. Sekin nimittäin kävi mielessä. Ihanaa porukkaa siellä nykyään pyörii ja hyviä, aktiivisia kansalaisia siellä edelleenkin kasvatetaan.

Mahtavassa seurassa. Kaikki erilaisia, mutta kaikki yhtä tärkeitä.

Äitiä on aiemmin varovasti kyselty Limpun partiolippukuntaan avuksi. Äiti on kieltäytynyt partiotraumojensa takia. Mutta entä, jos näillä apua pyytävillä johtajilla on sama tilanne kuin meillä silloin 10 vuotta sitten? Niinhän se on: never say never. Ehkä Äitikin voisi aina silloin tällöin kietaista partiohuivin kaulaansa. Kyllähän näistä hommista vaan saa vaihtelua ja uutta virtaa elämään. Ehkä senkin vuoksi Äiti on nykyisin myös vanhempaintoimikunnan jäsen...

Kun Äiti oli juhlimassa, Limppu oli ensimmäisellä partioretkellään. Ihan yksin ja yötäkin. Aivan uskomattoman innoissaan, mutta onhan se hieno harrastus. Niin se historia toistaa itseään.