Kylmä hiki

Kulisseissa tapahtuu. Nyt kun akuutein tilanne on ohi, voi tämän jo julkaista, koska uskallamme olla koppavia ja uskoa, ettei kyse ole vakavasta. Tutkimukset vielä jatkuvat, jos vaikka joku syy löytyisi.

Se on aina kamalaa, jos lapsi sairastaa. Äidin mielikuvitus alkaa herkästi laukata, vaikka olisi kyse vain tavallista äkäisemmästä flunssasta; ehkä se on puutiaisaivokuume?!
Entäs jos vika tuleekin siihen kaikkein pienimpään? Siihen, jonka kämmenien iho on vielä silkinpehmeä tekemättömästä työstä ja isovarpaassa on rakko kovasta ryömimisestä. Ensin mietitään, kuoleeko se nyt vai vasta vähän ajan päästä. Halataan sitä tavallista enemmän. Ei etsitä netistä tietoa, jottei säikähdettäisi. Etsitään tietoa, jottei säikähdettäisi. Soitetaan lääkäriin. Käydään lääkärissä. Odotetaan soittoa lääkäristä. Hoetaan itselle, ettei se ole vakavaa ja mietitään, että entäs jos. Yritetään esittää normaalia lapsille, ettei ne tajuaisi jotain olevan pielessä. Istutetaan siemeniä, leivotaan leipää, siivotaan ja yritetään elää niin kuin ennenkin. Otetaan vauva yöksi viereen nukkumaan, vaikka silloin kukaan ei saa nukuttua. Ihan varmuuden vuoksi.

Perjantaina ennen äitienpäivää Tumppu alkoi nykiä. Ruokaillessa pää kiskaisi kohti olkapäätä. Niin monta kertaa, että Äiti huolestui. Soitetaan neuvolaan, ei tarvetta mennä heti lääkäriin, palataan asiaan maanantaina. Maanantaina käytiin neuvolassa, koska lääkäri halusi nähdä potilaan. Tumppu kehittyy hyvin, motoriikassa ei ole huomauttamista ja taitaa oppia asiat hiukan etuajassa. Hyvin kasvaa. Saatiin lähete lasten neurologille. Maanantai-iltana Iskäkin jo säikähtää, vauva nykii paljon. Pitääkö jo lähteä päivystykseen? Ei lähdetä, ehkä ne huomenna soittaa sairaalalta. Ei soita, lähete on mennyt väärään paikkaan. Odota ja odota. Tiistaina nykiminen pahenee ja Äidin kahvilareissu päättyy päivystykseen. Lisää odottelua ja lopulta yöksi lastenosastolle. Keskiviikkoaamuna Tuomas oppii nousemaan tukea vasten sairaalasängyssä. Päivä kuluu odotellessa; ensin odotetaan pääsyä eeg-tutkimukseen ja sen jälkeen loppupäivä lääkäriä. Kyseessä ei ole epilepsia ja vauva lähetetään kotiin odottamaan kutsua jatkotutkimuksiin. Sairaalassa ollessa nykiminen on ollut rajua ja runsasta, mutta kodin tutuissa nurkissa vähenee selvästi. Hoidossa Simppu piirtää vedenpinnan, kaloja ja hukkuneita ihmisiä. Äiti kyselee lasten tuntemuksia, mutta Simppua kuulemma pelotti vain se, että Tumppua pistetään. Limppu puolestaan pelkäsi, ettei Tumppu palaa sieltä yhtä pehmeänä. Äiti epäilee lasten esittävän reipasta ja piilottelevan todellisia ajatuksiaan. Äiti harkitsee terapiaa. Lapsille. Netistä löytyy täydellinen osuma Tumpun oireille:cp-vamma. Muutama yö menee valvoessa. Lääkäri sanoo, ettei kyse ole cp-vammasta ja hengitys kulkee helpommin. Epäillään jotain viatonta hermoston häiriötä, mutta lähiviikkoina tutkitaan varmuuden vuoksi kaikki. Nukutaan edelleen vauva kainalossa varmuuden vuoksi.

Oudossa paikassa oli vaikea nukkua, mutta vähän kerrallaan se onnistui.

"Päästäkää pois täältä!" Se oppi seisomaan.

Tämän kevään kuuminta pipomuotia? EEG ei ole helpoin mahdollinen tutkimus 7,5-kuiselle.