Elämän rytmi

Meillä ei ole koskaan kiire. Paitsi joskus aamuisin töihin, kun on nukuttu pommiin. Ja silloin tällöin hoidosta kotiin, kun on ollut pitkä työpäivä. Joskus on kiire sunnuntaina, kun reissusta tultua alkaakin yllättävä kodin sisustaminen ja pitää lähteä juuri ennen sulkemisaikaa hakemaan kaupasta isompi lelukoreja. Ja kun piti vielä sinne uimarannalle ehtiä...

Mutta siis pääsääntöisesti pyrimme välttämään kiirettä. Koska kiire on vaan henkinen tila, joka syntyy siitä kun juoksee, hosuu, kiirehtii ja ajaa ylinopeutta. Juoksen vain kun olen unohtanut jonkun tapaamisen töissä ja ajan liian kovaa vain, jos olen nukkunut oikein pahasti pommiin. Ja hosun vain silloin kun teen montaa asiaa samaan aikaan. Eli NEVER...

Kiireettömyyden illuusion saa aikaan sillä, kun yksi ehtii sunnuntai-iltana kotiin tulon jälkeen laittaa monta tuntia intialaista ruokaa. Ja toinen ehtii uimarannalle räpiköimään Limpun kanssa.

(Ja siis joku ehti myös purkaa reissukassit, pestä kaksi koneellista pyykkiä, järjestellä, hoitaa ne miljoonat potalla käynnit ja lattialle pissaukset, jne...) Jossain välissä lukemattomien lehtien pinokin oheni hiukan.

Meillä ei siis ole kiire, mutta turha kuvitellakaan, että tilaisimme Hesarin. Ei meillä olisi koskaan aikaa lukea sitä.